Uutinen

Vienti vetämään

Ylen kyselyssä ekonomisteja huolettaa viennin heikko kehitys. Huoli on aiheellinen, mutta nyt on katse käännettävä eteenpäin.

Maailma on muutosten keskellä, kun yhteiskunnan digitalisoituminen, kaupungistuminen, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja resurssien niukkuus asettavat haasteitaan. Samalla kehitys lisää korkean teknologian kysyntää. Ja siinä suomalaiset ovat vahvoilla.

Kestävää laatua

Kestävän kehityksen ja kiertotalouden vaatimukset nostavat laadun jälleen keskiöön.

Suomi on maailman edelläkävijä vähäpäästöisen teknologian suunnittelussa, tuotannossa ja käytössä. Ympäristöosaaminen on suomalaisen teknologiateollisuuden valttikortti. Kehittyvissä teollisuusmaissa, kuten esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa, ympäristöä säästävällä cleantechillä on kasvavaa kysyntää.

Suomalainen metallien jalostus on globaali ekoteko, sillä valmistusmenetelmämme ovat ympäristövaikutuksiltaan ylivoimaisen tehokkaita. Energiatehokkuuden parantamiseen ja älykkäisiin sähköverkkoihin liittyy myös suuria mahdollisuuksia.

Digitalisaatio on etumme

Suomella on erityisosaamista digitalisaatiossa. Se antaa meille hyvän mahdollisuuden menestymiseen. Tämän ovat myös ulkomaiset yritykset huomanneet. Ne ovat jo investoineet suomalaiseen osaamiseen ja näitä investointeja tarvitaan lisää.

Teknologiateollisuus esitti budjettiriiheen 200 miljoonan euron lisämäärärahaa digitalisaatioon perustuvaan innovaatio- ja tutkimusyhteistyöhön. Hallituksen digikärkihankkeet kannattaisi yhdistää.

Myös kotimainen teknologiateollisuus elää digimurroksen aikaa. Automatiikan ja robotiikan lisäksi puhutaan teollisesta internetistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koneissa ja laitteissa on älyä ja ne pystyvät kommunikoimaan keskenään. Tähän meillä on osaamista.

Työmarkkinoilla uudistumisen paikka

On totta, että monet yksinkertaiset, tylsät ja suorittavat työt siirtyvät historiaan digitalisaation myötä. Kehitys ei kuitenkaan tarkoita työttömyyden lisääntymistä, sillä digitalisaatio luo ympärilleen uusia taitoja vaativia työtehtäviä. Työmarkkinoilla on oltava valmiita uudistumaan. Paikallinen sopiminen lisää joustavuutta ja panostaminen kustannuskilpailukyvyn parantamiseen avaa mahdollisuuksia kovassa kilpailussa.

Suomi on vuosikymmeniä ollut osaamisen kärkimaa. Siihen kannattaa jatkossakin panostaa, sillä innovaatiokyky ja ketteryys pitävät meidät kilpailukykyisinä maailmalla. Teknologiateollisuus kannustaa yrityksiä ja oppilaitoksia yhteistyöhön, jotta valmistuville osaajille löytyy hyviä työpaikkoja Suomessa. Teknologiateollisuuden yritykset tarjosivat kesällä 14 000 työpaikkaa nuorille.

Uudistuminen ja innovaatiot ovat yrityksille avain kansainväliseen menestykseen. Se puolestaan vahvistaa suomalaista hyvinvointia.

Linkki Ylen uutiseen kyselystä >>