Uutinen

Vientiliitot: Budjetilla on tuettava Suomen kilpailukykyä

Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus sekä Metallityöväen Liitto, Paperiliitto ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto edellyttävät hallituksen budjettiriiheltä Suomen kilpailukykyä tukevia päätöksiä.

Vientiteollisuus on vakavan paikan edessä. Budjettiriihessä pitää keskityä teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen sekä luomaan edellytyksiä teollisuuden uudistumiselle ja uuden luomiselle. Nykyisessä talouskurimuksessa kaivattaisiin hyviä uutisia uusien työpaikkojen ja yritysten syntymisestä Suomeen.

Veropolitiikan päätöksillä voidaan parantaa Suomen toimintaympäristön kilpailukykyä. Nyt ei pidä laatia uusia verorasitteita. Kehysriihessä tehdyt myönteiset linjaukset tutkimus- ja kehittämisinvestointien veronhyvityksestä ja pääomasijoittamisen verokannustimesta on toteutettava ilmoitetussa aikataulussa ja vähintään ilmoitetun tasoisina.

Rikkidirektiivi ja päästökauppa ovat vakavia kilpailuhaittoja vientiteollisuudelle

EU:n yhteismarkkinoiden kehitys ottaa taka-askelia. Rikkidirektiivi eristää Suomen Euroopan markkinoista. Samalla suuren kasvupotentiaalin omaava digitaalisten yhteismarkkinoiden kehittyminen kangertelee.

Vientiliittojen mielestä hallituksen pitäisi nopeasti laatia konkreettinen ohjelma kompensoimaan kansainvälisen lainsäädännön vientiteollisuudelle kohdistamia ankaria lisärasituksia. Rikkidirektiivin ja päästökaupan kilpailuhaitta suomalaiselle työlle ja teollisuudelle on merkittävä. Kompensaatiot on toteutettava täysimääräisinä.

Koulutuksen rahoituskriteereitä pitää uudistaa siten, että opinnoista valmistuminen ja työllistyminen korostuvat. Vientiliitot haluavat ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat lähemmäksi työelämää. Hyvin toimivan oppisopimuskoulutuksen resurssit on turvattava.

Suomessa on maailman parasta osaamista usealla alalla ja sen rakentaminen on pitkäjänteistä toimintaa. Innovaatio- ja yliopistorahoitusta ei saa vaarantaa lyhytjänteisillä säästöillä. Tekesin, SHOKien, VTT:n ja Suomen Akatemian toimintaa tulee kehittää tehtyjen selvitysten ja arviointien pohjalta. Valtiovallan on pidettävä kiinni säätiöyliopistoille annetuista lupauksista.

Teollisuusliittojen yhteinen budjettikannanotto 17.8.2012.

Bubjettikannanoton kalvot.

Lisätietoja:

Kemianteollisuus ry, toimitusjohtaja Timo Leppä, puh.  (09) 1728 4310 ja 050 301 6800

Metsäteollisuus ry, toimitusjohtaja Timo Jaatinen, puh. (09) 132 6600 

Teknologiateollisuus ry, toimitusjohtaja Jorma Turunen, puh. (09) 192 3310 ja 0500 445 444

Metallityöväen Liitto ry, puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 020 774 1000

Paperiliitto r.y., puheenjohtaja Petri Vanhala, puh. 0400 759 872

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, puheenjohtaja Timo Vallittu, puh. (09) 7739 7321