Uutinen

Ylityökielto jatkuu neljättä viikkoa, uusia painostustoimia väläytellään

SAK:laisen Teollisuusliiton ja STTK:laisen Ammattiliitto Pron ylityökiellot jatkuvat teknologiateollisuudessa jo neljättä viikkoa. Teollisuusliitto on väläyttänyt jälleen myös uusia työtaistelutoimia, jos maan hallitus ei vedä pois esitystään irtisanomissuojan keventämisestä pienissä yrityksissä. Tilanne on yrityksille kohtuuton ja edellyttää pikaista ratkaisua.

Teollisuusliiton hallitus päätti perjantaina, että liitto on valmis koventamaan järjestöllisiä toimia irtisanomissuojan puolustamiseksi. Liitto kertoi ilmoittavansa myöhemmin jatkotoimien yksityiskohdista ja aikataulusta.

Teollisuusliitto ja Pro järjestivät jo keskiviikkona 3. lokakuuta poliittisen lakon ylityökiellon rinnalla. Lakko kohdistui teknologiateollisuudessa noin 40 yritykseen, ja lakossa oli yli 30 000 työntekijää. Työtaistelutoimet ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa tuotannolle ja viennille. Yksistään lakkopäivänä tuotannon menetys oli teknologiateollisuudessa noin 70 miljoonaa euroa.

− Ratkaisu tarvitaan välittömästi. Työtaistelujen hinta on kova, ja lasku lankeaa kolmannelle osapuolelle eli yrityksille ja viime kädessä myös niiden työntekijöille, sanoo työmarkkinajohtaja Minna Helle Teknologiateollisuus ry:stä.

Tänään maanantaina vienti ja ulkomaankauppa vaikeutuivat edelleen, kun SAK:lainen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT laajensi ylityökieltoaan mm. satamiin ja lentokentille.

Elinkeinoelämä pitää irtisanomissuojaan liittyviä työtaistelutoimia kohtuuttomina. Elinkeinoelämän keskusliitto EK esitti viime viikolla, että poliittiset mielenilmaukset pitäisi rajata lyhytaikaisiksi tai työajan ulkopuolella tapahtuviksi.