Yksi hakemus, käsittely ja lupa, kiitos

|
Mia Nores

Suomi tarvitsee lisää investointeja. Suomessa ympäristö- sekä muihin lupiin liittyvät prosessit voivat kestää jopa vuosia.

Edellisellä hallituskaudella ympäristöluvitusta kehitettiin hyvään suuntaan. Suomessa on kuitenkin edelleen moninkertainen määrä lupia esimerkiksi Ruotsiin verrattuna ja prosessi on tehoton sekä yrityksille että viranomaisille. Lupaprosessien kehittämistä tuleekin jatkaa.

Lupamenettelyjen kesto hidastaa merkittävästi teollisuuden investointien toteutumista. EK:n vuonna 2014 tekemän arvion mukaan Suomen lupajärjestelmissä on käsittelyssä noin 3,6 miljardin euron arvosta investointeja, jotka voisivat luoda maahan noin 10 000 uutta työpaikkaa.

Yritysten investointihankkeiden nopeuttaminen ja lupakäytäntöjen sujuvoittaminen edellyttää lupajärjestelmän uudistamista. Ympäristöön liittyvien lupien lisäksi tulee tarkastella kaikkia yritysten toimintaan ja investointihankkeisiin liittyviä lupia ja viranomaispäätöksiä.

Tavoitteena on oltava yhden luukun periaate: yksi hakemus, yksi käsittelyä koordinoiva viranomainen ja yksi päätös. Nykyinen tilanne, jossa viranomaiset valittavat toistensa tekemistä päätöksistä, on sekava ja lisää yritysten toiminnan epävarmuutta. Nykyinen käytäntö on myös kallis ja tehoton sekä yrityksille että julkishallinnolle.

Lupaehdot vaihtelevat

Olen saanut jäsenyrityksistämme palautetta siitä, että lupaehdot samalla toiminnalle voivat olla hyvinkin erilaisia. Lisäksi osa yrityksistä kokee, että lupiin saa parempilaatuisia päätöksiä korkeammilta oikeusasteilta. Tämä kertoo siitä, että lupakäsittelijöillä ei aina ole riittävää osaamista.

Tällä hetkellä lupaviranomaiset ovat käytännössä erikoistuneet alueittain. Tämän sijaan lupaviranomaisen toimialueena tulisi olla koko maa ja erikoistumisen pitäisi olla toimialoittaista.

Tiedon jouhevaan kulkuun tarvitaan myös tietojärjestelmien uudistus, jossa kaikki lupia koskeva tieto on yhdessä järjestelmässä kaikkien lupaa käsittelevien viranomaisten saatavilla.

Ympäristösuojelulain toisessa vaiheessa saatiin hyviä parannuksia luvitukseen. Työ jatkuu jo alkaneessa kolmannessa vaiheessa. Se, mitä edelleen tarvitaan, on selkeä tahtotilan ilmaisu sitoutumisesta yhden luukun periaatteeseen.

Keväällä Lauri Tarastin johtama arviointiryhmä julkisti ehdotuksia ympäristömenettelyjen sujuvoittamiseksi ja tehostamiseksi. Kaikki raportin ehdotukset ovat kannatettavia, ja ne tulisi toteuttaa mahdollisimman nopealla aikataululla.

Mia Nores, ryhmäpäällikkö