Älyverkoista uutta liiketoimintaa

|
Martti Kätkä

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää fossiilisesta energiantuotannosta luopumista ja uusiutuvien energialähteiden entistä laajempaa hyödyntämistä lähivuosien aikana.

Fossiiliset korvaavan hajautetun pientuotannon, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, teho vaihtelee sään mukaan. Sähkön kulutuksen ja tuotannon on kuitenkin oltava joka hetki tasapainossa. Tämän vuoksi myös kulutusta on järkevää säätää tuotannon lisäksi.

Älykäs sähköjärjestelmä eli älyverkko yhdistää vaihtelevan tuotannon ja kulutuksen toisiinsa. Työ- ja elinkeinoministeriö asetti syksyllä 2016 työryhmän muodostamaan näkemyksensä älyverkkojen mahdollisuuksista ja tekemään konkreettisia ehdotuksia niiden kehittämiseksi.

Työryhmän loppuraportti on tällä hetkellä lausuntokierroksella. Raportin ehdotukset lisäisivät toteutuessaan kuluttajien mahdollisuuksia mm. sähkön hajautettuun tuotantoon, sähkövarastojen hyödyntämiseen, sähkönsiirtomaksuun vaikuttamiseen ja kulutusjoustojen lisäämiseen.

Käyttäjille suunnattujen uusien palvelujen demonstraatio- ja pilottihankkeita tulee erityisesti tukea.

Teknologiateollisuus pitää raportin ehdotuksia hyvinä. Käyttäjille suunnattujen uusien palvelujen demonstraatio- ja pilottihankkeita tulee erityisesti tukea. Onnistuneista kokeiluhankkeista syntyy arvokkaita referenssejä, joita tarvitaan uuden liiketoiminnan synnyttämiseen ja kansainvälisille markkinoille laajentumiseen.

Suomen sähkömarkkinat mahdollistavat kysyntäjoustojen monipuolisen hyödyntämisen, koska kaikissa kulutuspisteissä on käytössä älykkäät sähkömittarit ja oma tase. Hankkeita, joissa parannetaan asiakkaan ja palveluntarjoajan mahdollisuuksia seurata reaaliaikaisesti kiinteistön kulutusta, on syytä tukea. Näin kuluttajille avautuu mahdollisuus tarkkailla ja tehostaa energiankäyttöään.

Lisäksi käyttöön otettava sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä Datahub lisää tietoa markkinatoimijoista. Datahub helpottaa esimerkiksi kysyntäjoustoihin liittyvien uusien palveluiden kehittämistä.

Tukemalla älyverkkoteknologioiden ja -palvelujen kokeiluhankkeita lisäämme käyttäjien mahdollisuuksia osallistua sähkömarkkinoille. Lisäksi edistämme ilmastotyötä ja kotimaisen teknologiateollisuuden vientimahdollisuuksia.

Martti Kätkä

Johtava asiantuntija, energiapolitiikka

@KatkaMartti