Energiapolitiikkaa ja keskustelua siitä

Energiapoliittinen keskustelu on käynyt viime aikoina aktiivisena. Keskustelua on aktiivisesti ylläpitänyt Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, jonka argumentit pohjautuvat heidän julkaisemaansa policy briefiin. Myös teollisuus on ottanut osaa käytävään keskusteluun mm. täällä ja täällä. Keskusteluun on osallistunut myös SAK:n pääekonomisti Olli Koski, joka kirjoitti aiheesta 13.9. ansiokkaan blogin.

En ole aiemmin viitsinyt aiheesta kirjoittaa, mutta koska asia näyttää pysyvän keskustelussa (HS 26.9.2016) ja Olli Kosken esimerkistä rohkaistuneena uskaltaudun kuitenkin tuomaan esille muutaman itseäni mietityttäneen seikan.

Totean tähän heti alkuun sen, että en halua mitenkään kiistää sitä aika selvää empiiristä tosiasiaa, että yritystuet isossa kuvassa eivät ole omiaan maksimoimaan globaalia hyvinvointia. Tosiasia on kuitenkin myös se, että erilaisia yritystukia maailmalla käytetään runsaasti ja mikäli Suomi valtiona ei ole kyvykäs tai halukas tukemaan rajojen sisällä toimivia yrityksiä samalla tavalla kuin muualla, teemme poliittisen päätöksen, jos ei nyt hävittää, niin ainakin vaikeuttaa muuten kilpailukykyisten yritysten toimintaa Suomessa. Tuet eivät siis mitä todennäköisimmin maksimoi ihmiskunnan hyvinvointia, mutta Suomen kansan hyvinvoinnin ne voivat maksimoida. Tavoitteena tulisi tietysti olla, että tukien määrä saataisiin mahdollisimman pieneksi. Tämä edellyttää kansainvälistä yhteystyötä. Suomen heittäytyminen tässä asiassa ”mallioppilaaksi" kävisi meille todennäköisesti melko kalliiksi. Suurin osa tuista on siis enemmän tai vähemmän pakollisia pahoja ja niistä pitäisi kansainvälisen yhteistyön avulla päästä eroon.

Mutta palataan takaisin tähän nyt käynnissä olevaan keskusteluun. Ensinnäkin ihmettelin itsekin juuri samoja asioita VATTin raportissa, joita Olli Koski nosti esille. Hänen pointtiensa lisäksi kiinnitin huomiota vielä muutamaan keskustelussa esiin nousseeseen seikkaan. Ensinnäkin näkemys siitä, että tuella ei olisi vaikutusta kannattavuuteen. Näkemys perustuu ilmeisesti siihen, että tukea saaneiden yritysten kannattavuus ei VATTin mukaan ole parempi kuin tukea saamattomien yritysten. VATTin mukaan siis ”ilmainen” raha ei paranna yrityksen kannattavuutta ja nettovoittoa. Kerrassaan kummallista.

Kiinalaiset yhtiöt ovat vallanneet markkinoita

Toiseksi muutama kommentti koskien hiilivuotoa ja sen tutkimista. HS:n vieraskynässä VATT määrittelee hiilivuodon seuraavasti: "Hiilivuodolla tarkoitetaan, että yritys siirtää tuotantoaan alhaisempien päästökustannusten maihin, mikä lisäisi maailmanlaajuisia päästöjä". VATT siis käsittää hiilivuodon tapahtuvan vain yritysten sisäisten toimien perusteella, ei yritysten välisten markkinaosuuksien muutosten myötä tapahtuviksi muutoksiksi.

Tiedostan hyvin, että VATTin tapa tutkia asiaa lienee todennäköisesti paras ja varmaan ainoa tilastollisesti järkevä tapa. VATT ei kuitenkaan tuo esille sitä, että vaikka tuo tapa lienee paras, ei se tarjoa lähellekään riittävän vahvaa näyttöä hiilivuodon olemassaolosta tai sen olemattomuudesta. Kyseinen tapa siis pyrkii havainnoimaan, miten yritykset sijoittuvat tiettyjen politiikan toimien vallitessa. Tällöin jää lähes kokonaan havaitsematta se, että esim. kiinalaiset teräsyhtiöt ovat vallanneet merkittävästi markkinoita eurooppalaisilta yhtiöiltä. En tietenkään väitä, että tämä on todiste hiilivuodosta. On kuitenkin selvää, että ellei tätä siirtymää pysty analysoimaan riittävällä tarkkuudella, VATT tekee aika vahvan väitteen kieltäessään noin yksiselitteisesti hiilivuodon olemassaolon.

Kolmas kommenttini koskee keskustelun tasoa ylipäätään. Vastineessaan etujärjestöille VATT käyttää mielestäni tutkijoille kovin kummallista retoriikkaa. Vastineessa todetaan: "Tullin tiedoista ei käy ilmi, tilitetäänkö palautukset tehtaille vai maksetaanko ne osinkoina pääosin monikansallisten yritysten osakkeenomistajille". Samaa retoriikkaa toisti useaan otteeseen VATTin tutkimusohjaaja Marita Laukkanen Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa. Tällaista argumentointia kuulee usein ihan muualta kuin tutkijoiden toimesta.

En lainkaan tarkoita, että tämä ei olisi totta. Ihmettelen vain kovasti, että mikä tarkoitus tällaisen itsestään selvyyden lausumisessa oikein on? Mitä väliä sillä on, tilitetäänkö palautukset tehtaille vai maksetaanko ne omistajille osinkoina? Lienee kaikille aivan päivän selvää, että jos voitolliselle osinkoja jakavalle yritykselle maksetaan tukea millä tahansa kriteerillä, menee tällöin osa tuista osingonsaajille. Jos tuelle on tietty myöntökriteeri, on tukea saavan yrityksen kannalta aivan yhdentekevää maksetaanko tuki suoraan konsernille toimipaikan sijaan. Ei ole myöskään mitään väliä sillä, maksaako tuen maksaja suoraan yrityksen laskuja vai tekeekö samansuuruisen tulonsiirron suoraan yritykselle. Tutkijoiden pöyristyneisyys tukien menosta osakkeenomistajille on perin outoa. En oikein näe, miten tukien haitallisuutta lisää se, että ne jaetaan osin takaisin osinkoina omistajille. Itse asiassa kun oikein tarkkaan miettii, niin sehän on juuri tukien tarkoitus: omistajien ollessa tyytyväisiä toiminnot saavat todennäköisemmin jatkua Suomessa. Ja toimintojen Suomessa pysymiseen tuilla käsittääkseni pyritään. Tästä pienestä kritiikistä huolimatta pidän erinomaisena kehityssuuntana sitä, että tutkijat ottavat aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Populismiin pitäisi kuitenkin välttyä sortumasta.

Yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet

Kuten Olli Koski tuo esille, on hiukan outoa väittää, että lopputuotteen hinnan nousu prosentilla ei vaikuttaisi yrityksen kilpailukykyyn. Lisäksi VATT argumentoi hiukan yksinkertaistaen, että tuki voitaisiin poistaa, koska he eivät usko kustannusten pienen nousun vaikuttavan yritysten sijoittumiseen. Tämä saattaa ihan hyvin tältä pieneltä osin pitää paikkansa. Tämän tapaisessa tarkastelussa piilee kuitenkin pieni vaara. Kuvitellaan, että meillä on jokin kokonaisuuden kannalta hyvin vähäpätöinen tuki, joka on kuitenkin osa tärkeää kokonaisuutta, joka taas koostuu muista vähäpätöisistä tuista. Jos edunvalvoja tässä tilanteessa myöntää, että yksittäisen tuen merkitys on mitätön, niin silloinhan hän myöntää myös, että niiden muiden yksittäisten tuen osien merkitys on mitätön. Kokonaisuus ei kuitenkaan tästä huolimatta ole merkityksetön. Olisikin siis hedelmällisempää tarkastella aina mahdollisimman laajaa kokonaisuutta joidenkin yksittäisten osasten sijasta. Näin ehkä paremmin vältyttäisiin tältä mitättömyyden harhalta.

VATT kirjoittaa vieraskynässä: "Kansantalouden kasvuedellytysten kannalta ei ole hyvä lisätä tukia perinteisille, kypsiin teknologioihin perustuville aloille, joilla on heikot tulevaisuudennäkymät – ei sittenkään, vaikka myös muut EU-maat tukisivat samoja toimialoja. Esimerkiksi paperiteollisuuden ongelmat eivät selity kustannuksilla vaan kysynnän hiipumisella.” Ja jatkaa vielä, että rahat olisi järkevä käyttää talouskasvua tukevaan politiikkaan, koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen. Panostuksista kasvua tukeviin asioihin ei tietenkään voi olla eri mieltä. Sen sijaan ihmetyttää kyllä suuresti, että kuinka eduskunnalla tai tutkijoilla voi olla suurin viisaus valita ne toimialat, joilla on hyvät tai heikot tulevaisuuden näkymät. Suurimman osan tuista on kai tarkoitus tarjota yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet yrityksille (eli jos toinen tukee, niin mekin tuemme). Näin toimien päästään lähemmäs sitä, että markkinat ratkaisevat ovatko jotkin toimialat vailla tulevaisuutta vai ei. Kavahdan kyllä suuresti, että tutkijat tai kansanedustajat tekisivät nämä ratkaisut siitä, mitkä toimialat Suomessa saavat toimia ja mitkä eivät.

Kuten alkuun totesin, en kiistä laajaa konsensusta yritystukien haitallisuudesta. Tämä VATTin kyseinen panos menee kuitenkin joiltain osin ehkä vähän ohi maalin. Olisi kokonaisuuden kannalta asialle ehdottomasti eduksi, jos tukipolitiikkaa käsiteltäisiin aina mahdollisimman laajassa kontekstissa yksittäisten osasten vaikutusten arvioinnin lisäksi.

Petteri Rautaporras
Ekonomisti