Hevosmiesten juttuja

|
Veli Matti Kuisma

Kautta aikojen Suomen kansa on ollut suullisen tiedonvälityksen varassa. Aikanaan Ruotsin kuninkaan käskyt, lait ja tiedotteet mm. veronkannosta, lakimuutoksista julistettiin kirkon välityksellä sunnuntain saarnan yhteydessä. Kansa kävi kuuliaisesti kirkossa, käynnithän kirjattiin ylös.

Maaseudun syrjäkylissä tieto välittyi ohikulkijoiden tai vieraiden välityksellä. Silloin oli aikaa tarinoida ja kuulla kuulumiset mitä naapurissa, toisessa kylässä tai kaupungissa, jopa Tukholmassa oli tapahtunut.

Aikaa myöten postilaitoksesta kehittyi luotettava tiedon välittäjä. Säännöllinen postiliikenne takasi viestin välittymisen Ruotsin eri osien välillä viikossa tai kahdessa, jos ei ollut paha kelirikkoaika. Posti liikkui mantereella pääosin ratsain, hevosmiesten välityksellä.

Tiedonvälityksen sähköistymisen myötä aika ja paikka ovat menettäneet merkityksensä. Aluksi kehitys oli verkkaista rajoittuen lennättimeen, puhelimeen, lehdistöön ja myöhemmin radioon sekä televisioon. Viime vuosina tiedonvälityksen, -käsittelyn ja analysoinnin tekniikat ovat räjähdysmäisesti kehittyneet. Voimme ottaa yhteyden monin eritavoin, voimme välittää reaaliaikaisesti, missä olemme ja mitä teemme. Nyt päivän sana on SOME eli sosiaalinen media.

Suomalaisista nettiä käyttää 94,01 % eli 5 117 660 henkeä. Koko maailmassa nettiä käyttää jo 3,2 miljardia ihmistä eli yli 40 % maapallon väestöstä. Sosiaalisen median voiman voi aistia siitä, että jo tänään aamupäivän aikana sähköposteja on lähetetty reilut 137 miljoonaa, blogeja on julkaistu 2,5 miljoonaa ja tweettejä on lähtenyt ilmoille 505 miljoonaa sekä Google -hakuja on tehty vajaat 2,8 miljardia.

Kirjallinen media toimii selvästi hitaammalla syklillä. Kirjoja on painettu tänä vuonna tähän päivään mennessä 879 659 kappaletta ja sanomalehtiä tänään julkaistu reilut 318 miljoonaa (lähde: www.worldometers.info).

Koneet kytketään verkkoon

Jos sosiaalinen media on pääosin ihmisten välistä kommunikointia, niin teollinen internet mahdollistaa yritysten, koneiden tai laitteiden kytkemisen maailman laajuiseen tietoverkkoon.

Teollinen internet on yritysten näkökulma verkkoon kytkettyihin älykkäisiin tuotteisiin ja palveluihin. Kun yritysten sekä sisäiset liiketoimintaprosessit että myytävät tuotteet ja palvelut kytketään verkkoon, datan merkitys liiketoiminnalle korostuu entisestään ja syntyy uusia datapohjaisia, älykkäämpiä palveluinnovaatioita. Aikaisemmin ohjelmistot (älykkyys) integroituivat fyysisiin tuotteisiin, jatkossa tuotteet ja palvelut integroituvat myös ohjelmistoihin (älykkyyteen). Teollisessa Internetissä sensorit, koneet, prosessit ja palvelut tuottavat jatkuvasti tietoa, jota jalostamalla voidaan ennakoida ja automatisoida työvaiheita.

Esineiden ja asioiden Internet (IoT, Internet of Things) on kuluttajien näkökulma tuotteiden ja palveluiden digitalisoitumiseen. Kaikilla esineillä ja asioilla on digitaalinen tunniste, jonka avulla niiden käyttöä, ominaisuuksia ja lisäarvoa voidaan optimoida kuluttajille.

Termi Tietoyhteiskunta 2.0 viittaa ilmiöön, jossa kansalainen kytketään toimijaksi osaksi kansallista digitaalista palveluarkkitehtuuria. Kaikilla toimijoilla on digitaalinen tunniste, jonka avulla ne kytkeytyvät internetiin ja niille voidaan tarjota palveluja juuri oikeaan tarpeeseen.

Pystymmekö erottamaan oikean ja väärän tiedon tai manipuloidun tiedon?

On ennustettu, että tietoverkkoihin kytkeytyvien laitteiden, sensorien ja yksiköiden määrä tulee moni kymmenkertaistumaan, jopa satoihin miljardeihin. Tietoa kerätään ja analysoidaan valtavasti, mutta kuka omistaa tämän tiedon ja kuka saa siitä taloudellisen hyödyn?

Toinen ongelma on, onko kaikki tieto oikeaa vai voiko sitä joku ulkopuolinen taho manipuloida? Entä miten varmistamme tietosuojan ja yksityisyyden, sekä miten suojaamme prosesseja ohjaavat tietojärjestelmät?

Miljoonat ihmiset ovat jatkuvasti SOMEssa. Pystymmekö erottamaan oikean ja väärän tiedon tai manipuloidun tiedon?

Hevosmiesten jutuiksi sanojaan tietoja jotka leviävät suullisesti, asioita usein väritetään ja ehkä myös liioitellaan. Tarinan sisältökin saattaa muuttua ja asiayhteys unohtua. Hevosmiesten jutut jäävät kiertämään, ja uutta kuulija ne hätkähdyttävät. Onko SOME täynnä hevosmiesten juttuja?

Teknologiateollisuus on mukana Tampereella järjestettävässä Manufacturing Performance Days (www.mpdays.com) tapahtumassa 8.6.–10.6.2015. Kongrerssin keskeisenä teemana on Industry 4.0, teollinen internet ja sen luomat liiketoimintamahdollisuudet. Tällä hetkellä kongressiin on ilmoittautunut lähes 350 henkeä. 

Veli Matti Kuisma
Johtava asiantuntija, TkT