Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää tki-rahoitusta

EU:ssa ja unionin jäsenvaltioissa on valmisteltu tiekarttoja vähähiilisen yhteiskunnan toteuttamiseksi. Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi ovat molemmat tehneet omat suunnitelmansa hiilineutraaliuden saavuttamiseksi jo vuonna 2045.

Syksyllä julkaistu IPCC:n raportti ilmastonmuutoksen etenemisestä ja Pariisin tavoitteiden saavuttamisen vaikeudesta nosti vähähiilisen yhteiskunnan haasteet ilmastopoliittisen keskustelun ytimeen. On ilmeistä, että ilmastonmuutoksen torjunnasta tulee myös yksi eduskuntavaalien ja EU-vaalien pääteemoista. Tällä hetkellä tuskin löytyy yksittäistä poliitikkoa tai poliittista ryhmää, joka lähtisi vastustamaan ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Suomessa asiaan otti kantaa myös Sitra, joka julkaisi oman näkemyksensä siitä, kuinka ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Sitran selvityksen ansioksi on laskettava erityisesti se, että se tarkasteli myös eri toimialoja ja niiden teknisiä mahdollisuuksia saavuttaa päästövähennyksiä.

Leimallista eri julkisten ja poliittisten toimijoiden kannanotoille on kuitenkin edelleenkin konkreettisten teknisten ja taloudellisten toimien puuttuminen. Tunnutaan ajattelevan, että kun vaan asetetaan yhä tiukemmat vaatimukset teollisuudelle ja kuluttajille, niin tekniset ja taloudelliset ratkaisut kyllä sitten automaattisesti löytyvät.

Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa, ja tästä on useita esimerkkejä. Saksan energiwende ja Suomen hiilikielto taitavat olla viimeisimpiä. Unohtaa ei sovi myöskään rakkaan naapurimaamme hiljaisesti haudattua ydinvoimakieltoa vuosien takaa.

Tarvitaan sekä teknisiä innovaatioita että merkittävä määrä investointeja.

Tutkittuakin tietoa vähähiilisten teknologioiden rakentamisesta alkaa onneksi olla jo saatavilla. EU:n piirissä niin Tomas Wyns kuin IEA:kin ovat julkaisseet syksyn aikana raporttinsa, joissa pyritään teknologian ja talouden kautta muodostamaan kuva siitä, kuinka ilmastonmuutoksen tavoitteet saavutetaan ja minkälaisista investoinneista on kyse. Molemmissa selvityksissä todetaan, että toteutukseen tarvitaan sekä teknisiä innovaatioita että merkittävä määrä investointeja. Ja nyt puhutaan triljoonista euroista. En muista nähneeni yhtään tutkimusta siitä, mistä nämä tarvittavat varat kerätään ja kuinka.

Erityisesti Suomessa tunnutaan uskovan, että uusien energiatehokkaiden ja puhtaiden teknologioiden kehittyminen on itsestäänselvyys: Samalla kun poliittiset päätöksentekijät ovat voimalla vaatineet päästöjen vähentämistä niin teollisuudelta kuin kuluttajiltakin, kansalliset panostuksemme yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat voimakkaasti pienentyneet. Onko niin, että päättäjiltä on jäänyt huomaamatta se lainalaisuus, että uuden teknologian tie perustutkimuksesta innovaatioksi on useiden vuosikymmenten mittainen ja tarvitsee seurakseen yritysvetoista soveltavaa tutkimusta, tuotekehitystä ja pilotointia.

Toinen kyseenalainen ajatus on se, että pienet ja keskisuuret yritykset olisivat suuryrityksiä parempia innovaatioiden synnyttämisessä ja kaupallistamisessa. Suomalainen innovaatioekosysteemi hyötyy pienten ja suurten yritysten yhteistyöstä, ja useimmat kaupallisesti menestyneet innovaatiot ovat parannuksia olemassa oleviin tuotteisiin.

Kaikesta tästä huolimatta uskon edelleen, että suomalaiset teollisuusyritykset kehittävät vähähiilisen yhteiskunnan ratkaisut ja tuotteet. Miksikö? No siksi, että niin on käynyt ennenkin ja näen edelleen ympärilläni teräviä ja aktiivisia nuoria, jotka eivät jää suremaan mahdollisia toimimisen esteitä vaan ottavat elämän tuomat haasteet sellaisina vastaan kuin ne on annettu ja toimivat omien arvojensa pohjalta niin kuin oikeaksi kokevat. Vain tällä asenteella ja omaan osaamiseemme uskoen saavutamme tuloksia ja ratkaisemme eteemme tulevat haasteet.

Tehdään yhdessä Suomesta se maa, jossa vähähiilisen yhteiskunnan tarvitsemat innovaatiot syntyvät.

Esimerkkinä haluan tuoda esille metallinjalostajien parissa jo vuonna 2013 syntyneen ajatuksen paristojen ja akkukemikaalien kierrätysteknologian kehittämisestä. Näin voidaan paremmin vastata esimerkiksi sähköisen liikenteen edellyttämien raaka-aineiden saannin haasteeseen.

Toinen monille tuttu esimerkki on hiilivapaan teräksen kehittäminen, joka on hyvin ennakkoluuloton ja aidosti uutta luova, teollisuuslähtöinen kehityshanke, joka luo onnistuessaan maailmanlaajuisia mahdollisuuksia. Mieleeni tulevat lämpimät muistot jo 50 vuotta sitten Suomessa kehitetystä liekkisulatusmenetelmästä, joka edustaa edelleen oman alansa huippua ja on käytössä lähes kaikkialla maailmassa tänä päivänä.

Näiden ajatusten mukaisesti uskon, että päätöksentekijät kuulevat teollisuuden yhteisen pyynnön palauttaa kansallinen ja EU-tason julkinen tutkimus- ja kehitysrahoitus yrityksille sellaiselle tasolle kuin se on Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Teollisuus kyllä tekee oman osansa. Tehdään yhdessä Suomesta se maa, jossa vähähiilisen yhteiskunnan tarvitsemat innovaatiot syntyvät.
 

Kimmo Järvinen
toimitusjohtaja
Metallinjalostajat ry
@jarvinen_kimmo