Innovaatiot syntyvät yrityksissä
Valtioneuvoston hiljattain julkaisema Yritystuet ja kilpailukyky -selvitys nostaa esille tärkeitä faktoja tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuudesta. Selvityksessä todetaan, että Suomen menestyksen kannalta tärkeintä on kansantalouden pitkän aikavälin talouskasvu ja erityisesti kokonaistuottavuuden kasvu. Tuottavuuden kasvusta kaksi kolmasosaa syntyy uusista ideoista ja niiden hyödyntämisestä - eli innovaatioista - ja loput osaamispääoman kasvusta (Matti Pohjola). Suomi on ollut vahva molempien tukemisessa, ja seuraavan hallituksen innovaatiopolitiikan tulee tähdätä Suomen nostamiseen takaisin huipulle.
Selvitys valaisee ”markkinoiden epäonnistumista” uusiin teknologioihin panostamisessa ja suosittelee suuntaamaan julkisia TKI-tukia epäonnistumisten korjaamiseen. Markkinoiden epäonnistuminen johtuu mm. siitä, että yritykset eivät TKI-investointipäätöksissään ota huomioon uusista innovaatioista muille yrityksille ja koko kansantaloudelle syntyviä hyötyjä, eivätkä siksi panosta innovaatioihin niin paljon kuin olisi kansantalouden kannalta järkevää. Niinpä yritysten kannustaminen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan lisäämiseen on kannattavaa. Julkinen tuki lisää yritysten oman tutkimustoiminnan määrää ja yhteiskunnan osaamispääomaa sekä parantaa kilpailukykyä. Yritysvetoisten, useita yrityksiä ja tutkimuslaitoksia sisältävien TKI-hankkeiden tukeminen tuottaa eniten positiivisia ulkoisvaikutuksia osaamisen levitessä laajemmalle joukolle yrityksiä.
Innovaatio tarkoittaa idean kaupallistamista. Se on yritysten tehtävä.
Yrityksille suunnattujen innovaatiotukien määrä on tällä vuosikymmenellä puoliintunut, ja tukien painopiste on selvityksen mukaan ollut voimakkaasti pienissä yrityksissä. Vaikka erityisesti nuorten pienyritysten tukeminen on perusteltua muun rahoituksen puuttuessa, ei startup-yritysten rahoitus ole Suomessa erityinen ongelma. Tärkeintä on suunnata julkista innovaatiorahoitusta sellaisille yrityksille, jotka synnyttävät eniten talouden tuottavuutta vahvistavia ulkoisvaikutuksia. Parhaiten tässä onnistuvat selvityksen mukaan suuret yritykset. Lisäksi suurille yrityksille suunnatusta innovaatiotuesta valtaosa valuu edelleen pienemmille yrityksille ja tutkimuslaitoksille kasvattamaan kansantalouden osaamispääomaa. Innovaatiotukien määrää kannattaa siis kasvattaa ja niiden suuntausta on syytä muuttaa.
Selvityksessä on myös yksi selvä virhe. Siinä esitetään innovaatiopolitiikan painopisteen siirtämistä epäsuoraan innovaatiopolitiikkaan ja viitataan Takalon ja Toivasen selvitykseen (2016). Ensinnäkään ko. selvityksessä ei tehdä tällaista johtopäätöstä, vaan todetaan että suoran innovaatiotuen lisäksi pitää kiinnittää huomiota myös epäsuoraan tukeen. Toiseksi innovaatio tarkoittaa idean kaupallistamista, ja se on nimenomaan yritysten tehtävä. Yritysten tutkimustoiminnassa on aina taustalla uuden liiketoiminnan synnyttäminen tai kilpailukyvyn parantaminen, mikä tuottaa kansantaloudelle nopeasti tuottavuushyötyjä. Julkisen sektorin ohjaamassa tutkimuksessa näin ei ole, eikä julkisen sektorin ylipäätään pidä ohjata innovaatiotoimintaa. Kolmanneksi Suomen Akatemian yliopistoille suuntaama tutkimusrahoitus on kasvanut koko vuosikymmenen, joten perustutkimuksen rahoitus on varsin hyvässä jamassa. Yliopistotutkimuksen tehokkuutta ja tasoa voidaan parantaa parhaiten jatkamalla yliopistojen erikoistumista ja keskittämällä resursseja.
Ja on syytä huomioida, että Suomen koko TKI-panostuksesta kaksi kolmasosaa tulee yrityksistä. Suomi pysyy tulevaisuudessa kilpailukykyisenä vain, jos yritykset tekevät nykyistä suuremman osan TKI-toiminnastaan Suomessa. Pidetään siitä huolta.
Kirjoittaja on Teknologiateollisuuden innovaatiopolitiikasta vastaava johtaja
