Ovatko suomalaiset valmiita hyväksymään välttämättömän?

|
Sanna Rauhansalo

Presidentin uudenvuoden puhetta on ennätetty ruotia. Minusta se oli yksinkertaisesti hyvä. Diplomaattisesti Niinistö valmisti suomalaisia tulevaan. Seuraavalla vaalikaudella on välttämätöntä tehdä meille kaikille vaikeita ratkaisuja. Päättämättömyys ärsyttää, kun on selvästi ja kauan nähty, ettei pienellä paikkailulla saada riittävästi aikaan.

Presidentti Niinistö ei lähtenyt yksilöimään, mitä kaikkea on tehtävä, mutta hän puhui mm. Liisan listasta, Liisa Jaakonsaaren aikoinaan julkaisemasta listasta, jota sdp puolueena ei allekirjoittanut. Yksikään puolue ei varmastikaan uskalla nytkään leikkauslistaansa julkaista, mutta niitä on välttämätöntä tehdä.

Historiaa muistelevat kertoivat, että tuo Liisan lista taisi itse asiassa olla Raimo Sailaksen kirjoittama. Oli tai ei, niin rohkeita ihmisiä tarvitaan nytkin. Kiitosta ei ole luvassa välittömästi, mutta toivottavasti edes jälkikäteen, jos se yhtään lämmittää.

Teknologiateollisuuden leikkauslista kuuluu:

1) turha lainsäädäntö 

2) turha byrokratia

3) julkisen sektorin koko.

Vaikeat ratkaisut osuvat meihin kaikkiin, joten kyllä – olemme valmiit myös leikkaamaan yritystuista. Tehottomia yritystukia varmasti löytyy ja kun uudistetaan, on silloin uudistettava ennen kaikkea omaa tonttia. Sanomattakin lienee kuitenkin selvää, ettei yritystukiakaan pidä leikata summamutikalla. Asiatuntemusta kyllä löytyy.

Samaan aikaan, kun tehdään välttämättömiä leikkauksia, on katse kohdistettava keinoihin, joilla luodaan uutta. Viime lamasta noustiin koulutukseen ja osaamiseen panostamalla. Näin tulisi tehdä nytkin ja samalla yritysten toimintaedellytyksiin panostaen.

Markkinatalouteen kuuluu kilpailu ja kilpailussa on välttämätöntä katsella lähelle ja kauas. Vertailla ja suunnitella. Näinhän yksilötasollakin toimitaan. Aika moni esimerkiksi hakee virvoitusjuomansa Virosta, koska siellä hinnat ovat halvempia. Suomelta jää verot saamatta.

Jos yritys toteaa, että muutosta parempaan ei ole näköpiirissä ja toiminta on vaakalaudalla, on toimivan johdon välttämätöntä tehdä jotakin. Eikä valmistautumista pidä nähdä kiristyksenä, vaan hätähuutona ja uskonvahvistajana, että vaikeita, mutta uskottavia ratkaisuja on tehtävä kerralla, jotta tulevaisuus voi olla valoisampi.

Verojen kiristys ei siis ole oikea ratkaisu, lisävelan otto ei ole oikea ratkaisu, rohkea uudistaminen, digitaalisuuteen ja osaamiseen panostaminen ovat.

Tavoitteena siis vahva hallitus, joka uskaltaa!

Sanna Rauhansalo
ryhmäpäällikkö