Vapaakauppaa vai reilua kilpailua?

Tänä vuonna yritin tosissani irtautua työasioista kahdeksi viikoksi jättämällä läppärin kotiin ja suuntaamalla retkille keskisen Euroopan vuoristoon ja rantakohteisiin. Mutta vasta kun kännykkäoperaattori sekosi roaming-sopimuksissaan juuri ennen loman loppua ja ilmoitti siirtyessäni Sveitsistä Ranskaan, että tervetuloa Italiaan, sain kaivatun rauhan. 

 

Yksi asia tuli kuitenkin selväksi niin perinteisten eurooppalaisten sanomalehtien kuin kotimaisen sosiaalisen mediankin välityksellä: Yhä useampi poliittinen päättäjä ja akateeminen tutkija miettivät vapaan ja liberaalin kauppapolitiikan yhteyttä kansantalouden ja kansalaisten hyvinvointiin. Halutaan ymmärtää, miksi kansainvälisen kaupan esteiden purku johtaakin joissakin tapauksissa polkumyynteihin, kipeisiin rakennemuutoksiin ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa taloudelliseen hyvinvointiin.

 

EU:ssa liberaalin kauppapolitiikan puolestapuhujat, joihin Suomikin virallisesti kuuluu, esittävät: on Suomen ja suomalaisten yritysten etu, että EU pyrkii purkamaan kaupan esteitä niin paljon kuin mahdollista. Ajatus on kaiketi se, että kun helpotetaan kaupankäyntiä eri maiden välillä, niin lisätään automaattisesti vientimahdollisuuksia suomalaisille yrityksille, ja kohennetaan suomalaisten elintasoa. Koska suomalaisten hyvinvointi on huomattavan paljon riippuvainen viennistä, tämän ajatellaan olevan erityisen tärkeää juuri Suomelle.

 

 

Suomalaisen ja eurooppalaisen teräs- ja metallinjalostusteollisuuden kamppailu polkumyyntiä vastaan on erittäin ajankohtainen esimerkki, ettei aina ja kaikissa oloissa ole pienenkään maan etu tukea mahdollisimman vapaata kauppapolitiikkaa. EU:n vaikutusvaltaiset maat ovat kiitettävällä tavalla heränneet huomaamaan, että kauppapolitiikka vaatii rinnalleen tehokkaat ja toimivat keinot taistella kansainvälisen kaupan vääristymiä vastaan. Euroopan komissio vahvistikin muutama viikko sitten perinpohjaisen tutkimuksen tuloksena aikaisempien polkumyyntitullien lisäksi viideksi vuodeksi polkumyyntitullimaksut Kiinasta ja Venäjältä tuotaville kylmävalssatuille teräslevytuotteille, joita käytetään erityisesti pakkaus-, kodinkone-, auto- ja rakennusteollisuudessa.

 

Miksi sitten vapaa kauppapolitiikka ei aina tuotakaan Suomelle lisää vientimahdollisuuksia ja hyvinvointia? Kesälomapohdintaan perustuen esitän seuraavan, pitkälle yksinkertaistetun analyysini nykytilanteesta: Ensinnäkin on huomattava, että maailmankauppa ja eri kansantalouksien menestyminen globaalisti on useiden muuttujien summa. On lähes mahdotonta ennustaa merkittävällä tarkkuudella sitä, mikä toimintamalli kulloisessakin tilanteessa on parhaiten toimiva. Toiseksi on erittäin harvinaista, että yksi ja sama kansakunta pystyy useiden vuosikymmenten ajan säilyttämään ylivertaisen kilpailukyvyn muihin verrattuna. 

 

Ehkä tärkein ajatukseni on, että nousevassa taloussuhdanteessa, ja kysynnän ylittäessä tarjonnan, normaalia vapaampi kauppapolitiikka toimii Suomen eduksi, koska suuret kansantaloudet tarvitsevat tuontia oman tuotantonsa lisäksi kysynnän tyydyttämiseksi. Laskusuhdanteessa tilanne on päinvastainen: Suuret markkinat saavat lähes kaikki tarvitsemansa hyödykkeet kotimarkkinayrityksiltä. Tuontia ei tarvita, ja suurten markkinoiden yritykset pyrkivät säilyttämään toimintavolyyminsä dumppaamalla ylituotannon maihin, joiden suojautuminen polkumyynniltä on puutteellista.

 

Ennen loppuyhteenvetoa haluan todeta, että kansainväliset kauppasopimukset ovat erittäin tärkeitä instrumentteja pyrittäessä tasapuoliseen kaupankäyntiin ja vientimahdollisuuksien lisäämiseen niin Suomelle kuin muillekin toimijoille. EU:n ja Suomen heikon kilpailukyvyn tunnistaminen on oleellinen osa näiden sopimusten laatimisprosessia.

 

Mielestäni suurin syy Suomen nykyiseen pysähtyneeseen taloustilanteeseen on juuri kilpailukykymme heikkous yhdistettynä liian avoimeen kauppapolitiikkaan. Olemme yksinkertaisesti menettäneet liian useilla aloilla kykymme viedä tuotteita markkinoille, jotka pikemminkin supistuvat kuin kasvavat. Ainoa mahdollisuus saada takaisin menetetty kilpailukyky on vahvistaa teknistä osaamistamme, niin tuotteiden kuin tuotantotekniikoiden osalta, ja suojata väliaikaisesti yritysten toimintaedellytykset, kunnes kilpailukyky on saatu nostettua riittävän korkealle tasolle.

 

Ajatus siitä, että Suomessa onnistuisimme aina ja koko kansantalouden voimalla kehittämään ja toimimaan vain sellaisilla aloilla, joilla ei vielä ole ulkomaisia toimijoita – ja näin välttymään kilpailulta – on mielestäni täysin epärealistinen. Sen varaan ei voi laskea, jos haluamme säilyttää nykyisen elintasomme.

 

Toimitusjohtaja

Metallinjalostajat ry