19
Kesä
2018
Uutinen
Juuri käynnistetty sitoumuskampanja pyrkii tehostamaan teknologiateollisuuden yritysten pakkauskäytäntöjä ja lisäämään pakkausmateriaalien tehokasta kiertoa.

Euroopan komissio on pyytänyt osana tammikuisen kiertotalouden minipakettia toimialoilta ja yrityksiltä sitoumuksia ja toimenpiteitä, joilla voidaan vastata globaaliin muoviongelmaan.

18
Kesä
2018
Tiedote
Suomalaiset yritykset kärsivät kasvavassa määrin siitä, että ohjelmistoihin liittyviä tuloja verotetaan kahteen kertaan, Suomessa sekä asiakkaan sijaintimaassa. Ongelman mittaluokkaa kuvaa tuore selvitys, jonka mukaan kaksinkertaisen verotuksen yhteismäärä oli lähes 300 miljoonaa euroa vuosina 2012–2016. Tieto perustuu kyselyyn, johon vastasi 62 Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritystä.

– Yritykset ovat kärsineet pitkään tuplaverotuksesta, ja ongelma kasvaa nopeasti.

14
Kesä
2018
Tiedote
Talotekniikkateollisuus ry fuusioituu LVI-Teknisen Kaupan liitto ry:n kanssa. Fuusioitumisen yhteydessä myös talotekniikka-alan tuotetietorekisteriä ylläpitävä LVI-numero Oy siirtyy uuden yhdistyksen omistukseen. Uusi yhdistys, nimeltään Talotekninen teollisuus ja kauppa ry, on liittynyt Rakennusteollisuus RT ry:n jäseneksi 14.6.2018. Siirtymiseen liittyvä tekninen toteutus pyritään saamaan valmiiksi alkusyksystä.

Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n sekä Rakennusteollisuuden yhteistyö tulee keskittymään elinkeinopoliittiseen toimintaan sekä muun muassa energia-, ympäristö-, talous- ja koulutuspoliittisiin kysymyksiin. Työmarkkina-asiat eivät kuulu yhteistyön sisältöön.

13
Kesä
2018
Uutinen
Bachér aloittaa Elina Vähäheikkilän vanhempainvapaasijaisena 15.8.2018.

Teknologiateollisuuteen kuuluva Meriteollisuus ry on valinnut DI Henrik Bachérin (63) yhdistyksen vt. toimitusjohtajaksi nykyisen toimitusjohtajan Elina Vähäheikkilän vanhempainvapaan ajaksi.

Tapahtumat

06 Syys
Tilaisuudet ja seminaarit
Pääkaupunkiseutu, paikka tarkentuu
11 Syys
Työmarkkinakoulutukset
Scandic Aviacongress, Vantaa
13 Syys
Työmarkkinakoulutukset
Hotel Oskar, Varkaus
20 Syys
Tuottavuuskoulutukset
Lapland Hotel, Tampere
02 Loka
Työmarkkinakoulutukset
Murikka-Opisto, Tampere
25.12.2017, 11:30
25.12.2017, 11:29
23.12.2017, 15:10
21.12.2017, 9:39
Matematiikkaan erikoistuneita opettajia tarvittaisiin myös peruskoulun alaluokilla. Asenteet alkavat syntyä varhain, palkittu opettaja Jaana Parkkila sanoo. #osaaminen #matematiikka
15.6.2018, 13:50
Kesäkuun uutiskirjeessä muun muassa palkittujen matematiikan opettajien ajatuksia sekä jutut tki-rahoituksesta, #tekoäly'stä ja teknologia-alojen merkityksestä. #matematiikka #innovaatiopolitiikka #mytech
6.6.2018, 14:05
Osaajia tarvitaan, kun yritykset uudistavat toimintamallejaan ja käynnistävät uusia liiketoimintoja. #kasvu #osaaminen
23.5.2018, 14:21
Teknologiateollisuus

Tilaa kerran noin kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje ja haluamasi valinnaiset sisällöt täältä.

Teknologiateollisuus

Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja, joita ilman emme voi ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.

Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden yritysten menestyminen kansainvälisessä kilpailussa perustuu innovaatiokykyyn, uusimman teknologian ja liiketoiminnan osaamiseen ja ketteryyteen. On oltava askeleen edellä kilpailijoita ja uudistuttava.

Teknologiateollisuus

Toimintaympäristön kilpailukyvystä on huolehdittava, jotta se kannustaa yrityksiä investoimaan, innovoimaan, työllistämään ja omistamaan Suomessa.